Koronaviesti 22.3. puheenjohtaja Mirja Arajärveltä

22.03.2020

Puheenjohtajan tervehdys 22.03.2020

Hyvät eläkeläistoverit,

Yhdistystemme toiminta on toistaiseksi lakkautettu osana koronaviruksen leviämisen ehkäisytoimia. Suuri osa meistä on yli 70-vuotiaita, joten elämme karanteenin kaltaisissa oloissa. Kukaan ei tiedä, kuinka kauan tämä jatkuu.

Olemme toki tunnollisia kansalaisia ja omalta osaltamme noudatamme ohjeita epidemian rajoittamiseksi. Mutta muistammeko huolehtia itsestämme ja läheisistämme? Vaarana on, että totuttujen harrastusten lakkaaminen ja eristäytyneisyys aiheuttavat masennusta ja apaattisuutta, mikä heikentää yleiskuntoa ja pahimmassa tapauksessa altistaa muistisairauksille. Onkin tärkeää, että emme vajoa potilaan rooliin, vaan jatkamme aktiivista elämää, miten se suinkin on mahdollista.

Muuta väestöä huolestuttavat koronaviruksen aiheuttamat kuolemantapaukset. Meille ikäihmisille kuolema on valitettavan tuttu asia. Tänäänkin luin lehdestä, että Lefa on jättänyt meidät, ja viikon päästä olisimme jättäneet hyvästit Pekka Saarniolle, jos kokoontumiset olisi sallittu.

Julkisuudessa sanotaan, että suojellaan yli 70-vuotiaita, mutta oikeastihan ikäihmisten karanteenilla suojellaan nuorempaa väestöä. Rajoituksella huolehditaan siitä, että me vanhukset emme täyttäisi sairaaloita, erityisesti tehohoitoa. Miten pidetään huolta siitä, että aktiiviset vanhukset pysyvät toimintakykyisinä, kun toimintamahdollisuuksia on niin paljon rajoitettu? Tätä me varmaan kaikki pohdimme mielessämme ja yhteisöissämme. Ainakin kannattaa ulkoilla kauniissa kevätsäässä

Voimia ja terveyttä toivottaen,

Mirja

12.08.2020Helsinki järjestää syksyllä ulkoliikuntaa ikäihmisille!
09.06.2020STM:n ikääntyneiden ihmisten palvelujan laatusuositus
17.04.2020Anna arjen liikuttaa
16.04.2020Jumppahetkiä aamuisin Ylellä
30.03.2020Vanhusneuvoston vinkkejä avun hakemiseen
27.03.2020Jukka Luukkosen runo Kesällä kello kuusi
22.03.2020Koronaviesti 22.3. puheenjohtaja Mirja Arajärveltä
16.03.2020Aluejärjestön kevätkokous 24.03.2020 on peruutettu
05.03.2020Peruttu: Monikulttuurinen Suomi Vartiokylän työväentalolla 16.4. klo 11:30
27.02.2020Kannanotto terveyspalvelujen yksityistämisestä

Siirry arkistoon »